sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Elämä meni pipariksi

En osaisi kuvitella joulua ilman piparkakkuja. Mutta nyt taas pitkästä aikaa havahduin, miten hauskalla tavalla nämä jo keskiajalla Pohjolaan saapuneet kakkuset ovat ajassa eläneet ja miten ne yhä uudistuvat. Miten ne ovat inspiroineet leipureita ja jopa arkkitehteja kirjaksi saakka.

Helsingin Sanomissa on vielä hetken käynnissä äänestys Helsinki aiheisista piparkakkutaloista. Yli 70 toistaan komeampaa rakennelmaa oli tarjolla ja niistä 17 päätyi finaaliin. Itsekin kävin omaa suosikkiani äänestämässä.


Tyttäreni yllätti minut viime vuonna piparijoulukuusella, ja tämän vuoden piparikuusi on naarajärveläisen Kotileipomo Villa Vaniljan leipoma - se on hankinta taannoisilta joulumarkkinoita. Samoin kuin kuopiolainen kaffeteria Mummolan rukiiset mummot ja ukit.


Rukiisten pipareiden maku on jouluinen, mutta vehnäjauhot on korvattu joko osittain tai kokonaan ruisjauhoille. Väri on selvästi tavallisia pipareita tummempi.


Päätin myös itse kokeilla ruispipareita ja läksin etsimään niille mieluisan tuntuista resptiä. Päädyin Maija Silvennoisen hurmaaviin kristallipipareihin. Tämä resepti Maija Silvennoisen tänä vuonna ilmestyneestä ruiskirjasta ja se tullut Maijalle  hänen mummonsa perintönä. 
Kun piparitaikinan päälle ripottelee kaulintavaiheessa sokeria, se kää kauniisti kimaltelemaan pirpareiden pintaan.  Kun luin resesptiä ajattelin, että sokerin sijaan tässä voisi kokeilla myös hieman tummempaa ruokosorkeria.


Maija Silvennoiden rukiiset kristallipiparit

150 g voita
1½ dl sokeria 
1 dl siirappia
1 tl maustepippuria
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
2 munaa
6 dl ruisjauhoja
1½ tl soodaa
  
Pinnalle 
hienoa sokeria

Mittaa kattilaan rasva, sokeri, siirappi ja mausteet. Kiehauta seos ja anna jäähtyä.
Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita jauhot ja sooda. Lisää joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kääri taikina kelmuun ja maustua seuraavaan päivään.

Puolita pala ja laita loput jääkaappiin. Kaulitse siitä suorakaiteen muotoinen levy jauhoja apuna käyttäen.Ripottele taikinan päälle hienoa sokeria ohut kerros. Painele kevyesti kaulimella sokeria taikinan pintaan.Ota piparkakku muotilla kakkuja ja laita leivinpaperilla vuoratulle pelille.
 Paista piparit 175 asteisessa uunissa noin 7-8 minuuttia paksuudesta riippuen.
  


Piparipullat ovat perheessämme jokajouluinen traditio. Ensimmäiset on jo leivottu ja jouluviikolla syntyy lisää. Ohje löytyy tästä.


Tavallisilla pipareilla on hauska leikkiä. Mitä erilaisempia koristuksia ja muotoja. 


Tänä vuonna tehtiin mummin kunniaksi myös vetureita - rautatiekaupungin tapaan.


Tänä vuonna perhepiiriin ilmaantui uusi piparkakkumuotti. Keskimmäisen tyttären löytö sisarelleen. Selvästi uudenlainen - vähän itämainen ja mausteisuuteen vivahtava. Muodossa näkyy inkiväärinen Intia tai kardemummainen Arabia. Ehkäpä jopa paluu eurooppalaisia nykypipareita edeltäneiden egyptiläisten hunajakakkujen aikaan.


Kauniita ja kullanhohtoisia!


Minun hankintani oli piparipyyheliina. Keittiöön leivontatouhuja piristämään. Vaikkapa kohtusliinaksi.


Siinäpä piparipuuhaa kyllikseen. Vielä on muutama yö jouluun!



Terveisin,

Ei kommentteja: