sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hirvipaistia adventin iloksi

Miesväki tuli adventin viettoon mukanaan mitä hienoin pala tämän riistakauden hirven lapapaistia. Se oli saatu lahjaksi. Ja mieluisa lahja tuntuikin olevan - siitä päätettiin heti valmistaa adventtiateria. Mukana oli myös resepti, joten ei muuta kuin padat kuumiksi.


Tuore paisti oli pakastettu ja sen tuli sulaa hitaasti. Myös marinoimiseen piti varata vuorokausi aikaa.


Hirvipaisti

n. 1 kg hirven paisti
voita ja öljyä paistamiseen
2 salottisipulia
1 porkkana
10 katajanmarjaa murskattuna
mustapippuria myllystä
vettä
1 rkl kanttarellifondia
(suolaa)

Sulata paisti hitaasti. Marinoi sitä noin vuorokausi ennen paistamista. 
Voit laittaa jäisen paistin marinadiin heti, kun sen pinta on pehmentynyt.

Ruskista paisti nopeasti pannussa tai padassa voin ja öljyn seoksessa. 
Rouhi pintaa mustapippuri ja ripottele päälle murskatut katajanmarjat. Aseta lihaan lämpömittari ja laita se kannelliseen pataan. Lisää pataan halkaistut salottisipulit ja paloiksi pilkottu porkkana. Lisää kiehuvaa vettä siten, että noin kolmasosa paistista jää nesteen alle. Sulje padan kansi ja anna paistin kiehua hiljalleen poreillen, kunnes sisälämpötila on 60-70 astetta. 
Nosta kypsä paisti padasta ja anna sen levätä hetki foliossa ennen tarjolle leikkaamista.
Valmista lopuksi keitinliemestä kastike.

Marinadi

2dl öljyä
1/2 dl punaviiniä
15 murskattua katajanmarjaa
2 laakerinlehteä
1 salottisipuli ohuina viipaleina
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
¼ nippu tuoretta rosmariinia hienonnettuna


Sekoita marinadi ja hiero se paistin pintaan. Laita paisti pussiin ja kaada kaikki marinadi sen päälle. Poista pussista ilma ja sulje se tiiviisti Anna lihan marinoitua jääkaapissa vuorokauden ajan ja vielä pari tuntia huoneen lämmössä ennen paistamista.

Kastike

keitinliemi siivilöitynä
1 rkl maissitärkkelystä
tilkka soijakastiketta
0,5-1dl kuohukermaa

Siivilöi keitinliemi ja purista sipuli, porkkana ja kiinteimmät osa siivilän läpi liemeen. Saosta liemi maissitärkkelykselllä. Lisää tilkka soijaa ja lopukse loraus kermaa. Anna kiehua hetki. Tarkista maku.

Tarjoile hirvipaisti paahdettujen perunoiden, juuresten, sienien sekä kotimaisista marjoista valmistetun hyytelön kera. Ruokajuomaksi sopivat vahva punaviini ja tumma, täyteläinen olut,




Paahdetut rosmariiniperunat ovat suuri suosikkimme. Ne sopivat aivan erinomaisesti hirvipaistin kanssa. Tällä kertaa valitsin puikulaperunoita. 

Paahdetut rosmariiniperunat

1 kg puikulaperunoita
extra-neitsyt oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia
(suolaa)
Pese ja lohko perunat. Lado ne uunivuokaan. Kaada päälle oliiviöjyä ja sekoita. Lisää joukkoon rosmariininoksia. Paahda uunissa n. 200 asteessa niin, että perunat kypsyvät ja  saavat väriä.



Lisäkkeenä tarjosin myös uunissa paahdettuja nauriita, kotitekoista pihlajanmarjhyytelöä
 ja hunajan kanssa paistettuja siitakesieniä.

Hunajaiset siitakesienet

Paista sienet pannulla kypsäksi.
Kaada joukkoon juoksevaa hunajaa
ja ripottele päälle mustapippuria


Alkukeitoksi valmistin syyssadon punajuurista valmistettua keittoa. Ohje löytyy tästä.


Tällä kertaa nautimme hirvipaistin painikkeena tummaa, belgialaista olutta.


Jälkiruoaksi ostin Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitsevasta Pienestä Suklaatehtaasta käsin tehtyjä konvehteja. Niiden hedelmäiset ja marjaisat maut sopivat hyvin aterian huipennukseksi.


Vahva espresso liittyi konvehtitarjoiluun.



Terveisin,

Ei kommentteja: