sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tomaattikeittoa ja spelttileipää rapujen kanssa



Elokuun viimeinen lauantai kokosi perheeni yhteen viettämään muinaistulien yötä ja nauttimaan yhdessä rapuja tummenevassa illassa. Alkupalaksi tarjoilin lasteni rakastamaa tomaattikeittoa. Rapujen kaveriksi leivoin spelttileipää.


Tällä kertaa valitsin keittoon upeita, maukkaita terttutomaatteja. Tässä yksinkertaisessa keitossa raaka-aineiden maku ja laatu ovat ihan a ja o.



Tomaattikeitto

8-10 mehevää tomaattia
3 uuden sadon sipulia silputtuna
4 valkosipulin kynttä silputtuna
1 tl sokeria
pieni pala tuoretta punaista chiliä (keskivahvaa)
1-2 tl mustapippuria rouhittuna
1 ruukku tuoretta basilikaa
1/2 ruukkua tuoretta salviaa
3-4 dl vettä
2 dl Crème Fraichea tai ruokakermaa
1 kasviliemikuutio

Tee tomaatteihin ristiviillot ja kieuhauta, jotta kuoret irtoavat. Kuori tomaatit ja poista kannat.
Kuullota sipuli kattilassa, lisää valkosipuli ja sokeri. Lisää tomaatit ja mausteet. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Hauduta hiljaisella tulella noin 10 minuttia. Hienonna ainekset sauvasekoittimella. Maalaistyyliseen keittoon saa jäädä pieniä tomaattikuutioita. Lisää lopuksi ruokakerma sekoittaen.
Koristele basilikalla.




Päätin hemmotella perhettäni itse leivotulla spelttileivällä. Siinä on ihana tuoksu ja maku. 



Yhden jauhokilon taikinasta syntyy kaksi herkullista leipää.







Spelttileipä rapujen kaveriksi

(2 leivän taikina)
6 dl vettä
50 g hiivaa
2 kananmunaa
2 rkl hunajaa
(1 tl suolaa)
1 dl rypsiöljyä
n. 1 kg spelttisihtijauhoja

Pinnalle:
1 kananmuna voiteluun
unikonsiemeniä
seesaminsiemeniä

Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi. Liota siihen hiiva. Lisää seokseen hunaja, kananmunat, (suola) ja rypsiöljy. Alusta joukkoon jauhot. Ole tarkkana että taikina jää ilmavan pehmeäksi.
Kohota taikinaa puoli tuntia lämpimässä vesihauteessa leivinliinan alla.

Voitele kaksi leipävuokaa. Sirottele vuokien kylkiin unikon- ja seesaminsiemeniä.
Jaa kohonnut taikina kahtia, muotoile leivät ja asettele ne vuoksiin.
Kohota leipiä vielä n. 15 minuuttia. Voitele kananmunalla ja
ripottele pinnalla unikon- ja seesaminsiemeniä.
Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Kumoa paistuneet leivät vuoista ja jäähdytä ne.
Viipaloi leivät ennen tarjoilua ja halutessasi paahda rapupöydässä.




Itse leivotussa leivässä voi hyvin säädellä suolan määrää - suolaliemessä keitettyjen rapujen kanssa suolaa ei välttämättä tarvitse lainkaan. Voi ja tilli antavat suupaloihin oman upean arominsa.



Kesän juhlissa minua ilahduttaa myös mahdollisuus rehevään koristeluun.


Tummeneva rapuilta päättyi muinaistulien ja venetsialyhyjen valoon.
Pisteenä i:n päällä oli tänä vuonna täysikuu.


Terveisin,

Ei kommentteja: