keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Teriyakikastikkeella maustetut lohimedaljongit ja paahdetut kuminaperunat

Pihaparilalla paistetut tai grillatut lohimedaljongit ovat aina ihana kesäruoka. Teriyakikastikkeesta saa niihin erityisen herkullisen maun. Pinnalle voi vielä ripotella seesaminsiemeniä. 
Kalaherkun kaveriksi sopivat uuden sadon perunat, parsa tai raikas salaatti. Salaattiin valitsin tällä kertaa mukaan myös avokadoa, retiisejä ja punasikuria.


Teriyakikastike

1 dl vähäsuolaista soijakastiketta
3/4 dl ruokosokeria
0,75 dl kuivaa valkoviiniä 
0,25 dl riisiviinietikkaa (miriniä)
1 tl seesamiöljyä
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Kaada seos kuumaan paistin pannuun ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike paksuuntuu. 



Sateen sattuessa, tai isommalle joukolle ruokaa valmistettaessa, uuni on aina hyvä vaihtoehto. Asettele teryakikastikkeella voidellut lohimedaljogit uunipellille ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista kypsiksi.

Lohimedaljonkien kanssa voi paistaa myös vaikkapa parsaa ja 
paahtaa kuminalla maustettuja uuden sadon perunoita.


Paahdetut kuminaperunat

1kg uuden sadon perunoita
3-4 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl kuivattua kuminaa
(halutessasi ripaus sormisuolaa)

Pese perunat hyvin ja puolita ne öljyttyyn uunivuokaan.
Kaada päälle tilkka öljyä ja ripottele lopuksi mausteet.
Paista kypsiksi uunissa.



Terveisin,

Ei kommentteja: