torstai 14. toukokuuta 2015

Uuniperuna ja vuohenjuustokastike kartisan sisäfileiden kera

Uuniperuna syntyy kuin itsestään grilliruokien tai paistetun lihan kaveriksi. Se saa sopivan aromin herkullisesta kastikkeesta. Tällä kertaa valitsin raaka-aineiksi täyteläisen vuohenjuuston ja raikkaan kermaviilin ja tietysti kesänmakuisen ruohosipulin.


Pehmeä vuohenjuusto on helppo sekoittaa kermaviilin kanssa sileäksi kastikkeeksi. Tuoreen ruohosipulin maku täydentää kokonaisuuden.


Jauhoinen uuniperuna kypsyy hitaasti foliossa herkullisen pehmeäksi, jopa vähän makeaksi. 


Uuniperunat ja vuohenjuustokastike

1-2 Rosamunda uuniperunaa/ruokailija
150 g pehmeää vuohenjuustoa
200 g kermaviiliä 
tuoretta ruohosipulia silputtuna
mustapippuria myllystä

Kääri perunat folioon ja laita uuniin 225 asteeseen. Paista noin 30 minuuttia. Laske uunin lämpö 
200 asteeseen ja paista kunnes perunat ovat kypsiä. 
Valmista vuohenjuustokastike sekoittamalla ainekset keskenään. Rouhi pinnalle pippuria myllystä.
Poista kypsistä perunoista foliot ja tee viilto perunan keskelle. Lisää viillon päälle vuohenjuustokastiketta. Koristele ruohosipulilla.



Tällä kertaa valitsin lihaksi karitsan sisäfileet. Valmistin ne rautapannulla paistamalla.

Karitsan sisäfileet


2-3 karitsan sisäfileettä/ruokailija (yksi filee 80-100 g)
oliiviöljyä
                tuoretta rosmariinia              
                           mustapippuria                          
suolaa

Ripottele fileelle rosmariinia, mustapippuria ja suolaa. Hiero mausteet pintaan tilkalla oliiviöljyä. Paista lihaa pannulla molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskea. Liha saa jäädä sisältä punertavaksi. Anna vetäytyä heti paistamisen jälkeen folion alla.

Tarjoile uuniperunoide, vihersalaatin ja minttuhyytelön kera.



Terveisin,

Ei kommentteja: