tiistai 5. toukokuuta 2015

Nokkos-rahka ohukaiset ja raparperihilloke

Luonto vihertää jo kivasti ainakin meillä Etelä-Suomessa ja kevyet sateet saavat kasvit kasvamaan kohinalla. Oli aika kerätä ensimmäiset nokkoset ja paistaa niistä maittavat ohukaiset proteiinipitoiseen rahkataikinaan. Seuraksi omatekoista raparperihilloketta kauden ensimmäisistä suomalaisista raparpereistä.


Pienet, vasta maasta nousseet nokkoset ovat täynnä makua ja myös kaikkia hyviä ravinteita.


Nokkos-rahka ohukaiset

Reilu litra tuoreita nokkosia
(= n.1 dl keitettynä ja silputtuna)
2,5 dl proteiini- tai maitorahkaa
4 kananmunaa
1 dl spelttijauhoja*
rypsiöljyä paistamiseen

Huuhtele nokkosia runsaassa vedessä. Lisää nokkoset suureen määrään kiehuvaa vettä ja keitä muutaman minuutin ajan. Siivilöi lehdet ja jäähdytä kylmällä vedellä. Valuta hyvin ja hienonna silpuksi.

Sekoita nokkossilpun joukkoon rahka ja kananmunat. Lisää jauhot. Anna taikinan levätä hetki ennen paistamista. Paista rypsiöljyssä kullanruskeiksi blini- tai ohukaispannussa. Tarjoile raparperihillokkeen kera.

* jos haluat gluteenittoman vaihtoehdon, käytä spelttijauhojen sijaan tattarijauhoja.



Raparperihilloke

500 g raparperia
1 sitruunan kuori ja mehu
1,5 dl ruokosokeria

Kuori ja pilko raparperit. Pese sitruuna ja raasta kuori. Kuumenna sokeri kattilassa, purista joukkoon sitruunamehu ja lisää sitruunankuori. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon raparperipalat ja keitä, kunnes ne ovat pehmenneet. Jäähdytä.
Tarjoile nokkos-rahkaohukaisten lisäkkeenä.




Terveisin,

2 kommenttia:

Minna K kirjoitti...

Ihana, että löysin tämän sivun. Olin kerännyt nokkosia, raparperia - ja vähän muutakin - pihalta ja mietin mitä uutta osaisi niistä tehdä. Hienot maut! Suosittelen. Kiitos!

Marja B. kirjoitti...

Kiitos Minna kommenteistasi!