lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kuhaa, koivumahlakastiketta ja vihreitä kasviksia

Porvoon saaristosta pyydetty kuha tulee tuoreena paikallisen kalakaupan tiskiin. Paikallisten kalastajien saalis on tänä keväänä kerta toisensa jälkeen päätynyt myös minun ruokapöytääni.

Huhtikuun kunniaksi tein kalalle kastikkeen koivumahlasta, jota perinteisesti juuri huhtikuussa kerätään talteen.


Vuosi sitten verestelimme vanhimman tyttäreni kanssa lapsuusmuistoja ja kokeilimme mahlan juoksuttamista itsekin. Vaikka koivu tuottaa vuorokaudessa noin viisi litraa mahlaa, emme tohtineet juoksuttaa sitä ruoanlaittoomme vaan päädyimme ammattiapuun.

Kotimainen Nordic Koivu kerää mahlaa talteen edistyksellisellä teknologialla puita vahingoittamatta. Tälläkin kertaa luotin kotimaiseen osaamiseen ja ostin mahlaa lähiruokakaupasta.


Koivumahla on mitä luonnollisin ja puhdas raaka-aine myös ihmiselle. Sen mieto maku oli raikas ja keväinen.


Paistettu kuha koivunmahlakastikkeessa

2-3 kuhafilettä
voita paistamiseen
pippuria ja suolaa maun mukaan

kastike*
250 ml (1/2 pll) koivumahlaa
1/2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl ruokakermaa
runsaasti tuoretta ruohosipulia ja rakuunaa hienonnettuna

Paista kalat pannulla kypsiki. 
Laita kattilaan viini ja koivumahla sekä yrtit. Keitä hetki. Lisää ruokakerma ja anna kiehua hetki.
Kaada kastike kalafileiden päälle tarjoilulautaselle.

Tarjoile kuha ja koivunmahlakastike vihreiden kasvisten, 
esimerkiksi sokeriherneiden ja lehtikaalin kera.


*kastike on sovellettu Sami Tallbergin ohjeesta koivumahlassa haudutettua haukea




Terveisin,

Ei kommentteja: