lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kotona savustettu kala on kevään edistymisen merkki

SAVUSTIMESTA

Savukalan tuoksu heräävän luuonnon keskellä nostattaa kesän odotusta. Ihan niin kuin leskenlehdet ja krookukset. Auringon pilkahdus, lintujen laulu ja juokulenkin jälkeinen pohjaton nälkä vain parantavat tuunelmaa. Pihatöiden ja kevätsiivouksen keskellä  itsestään valmistuva ruoka on lisäksi erinomaisen tervetullut vaihtoehto.


 
Ei muuta kuin lohi ja leppälastut pönttöön ja odottamaan.


Kasvislisäke kyssä- ja kukkakaalista, retikasta, kesäkurpitsasta, porkkanasta ja parikasta syntyi samaan aikaan uunissa. Suuret siitakesienet kävivät pannun kautta pöytään.

 
Helppoa ja herkullista. Kevyttä ja terveellistä.
 
 
Terveisin,

Ei kommentteja: