tiistai 21. elokuuta 2012

Sunnuntaibrunssi nuorisolle

KOTIRUOKAA PIHALLA


Aamulla oli viisi asetta lämmintä. Ja horsmakalenteri kertoo, että kesä vetelee viimeisiään. Kukinto on kivunnut ihan huippuunsa. Ilmassa on syksy. Ja mielessä haikeus.
Ajatukset palaavat sunnuntaihin, jolloin vielä saimme viettää viimeisen pihabrunssin raikkaassa, mutta lämpimässä ilmassa. Se oli ihana hetki hyvästellä kesä.






Keräännyimme rapujuhlien jälkeen pihapöydän ääreen ennen kuin kukin jatkoi matkaa tahoillaan.
Kahvista oli hyvä aloittaa.



Nuorison mieliksi brunssilla tarjottiin kotitekoisia hampurilaisia. Kummitäti leipoi sämpylät, minä paistoin pihvit. Väliin laitettiin salaattia, kermajuustoa, anannasta ja suolakurkkua. Mausteeksi lisäaineetonta ketchuppia.







Tuorepuristettu mehu ja salaatti kuuluivat kattaukseen.


Jälkkärinä vielä illan antimista omenapiirakkaa.




Pihapiirin luonnossa näkyivät myös jo syksyn merkit.


Terveisin,

Ei kommentteja: