maanantai 20. elokuuta 2012

Rapujuhlat kotipihalla

JUHLAN TUNNELMAA KESÄÄ HYVÄSTELLESSÄ


Lauantai aamu valkeni usvaisena. Oli pakko mennä pihalle paljain varpain aistimaan elokuun tunnelmaa. Jo aamu herätti odotuksen illan tapahtumasta: koko perhe oli kokoontumassa yhteen rapujuhliin. Kylään oli kutsuttu myös kuopuksen kummitäti, rakas perheystävä.

Elokuun luonto ja sato päätettiin hyödyntää sekä ruokalistalla että kattauksessa. Punaiset seljanmarjat jätettiin syömättä, mutta niitä poimittiin pöytäkoristuksiin. Nautin juhlien virittämisestä, sillä tätä kokoontumista oli odotettu.








Pihakeittiö osoittautui hyväksi paikaksi saksiniekkojen valmistukseen.


Elokuun lämpö helli meitä iltaan asti. Mikä uskomaton tuuri meillä olikaan. Yksi ukkoskuuro pääsi yllättämään ennen juhlia, mutta pöydän suojaksi viritetty katos onneksi suojasi ja esti katastrofin.



Punavalkoiset liinat ja rapusomisteet oli hauka kaivaa esiin komeron kätköistä.


Ilta aloitettiin tulisella tomaattikeitolla ja pääruokana nautitiin kaksi vadillista rapuja.








Rapeaa, pöydässä paahdettu leipää, paahdettuun pintaan sulavaa voita, tilliä ja ravunpyrstöjä. Nam.




Jälkiruokapiiraat oli leivottu sadon omenista ja mustikoista.



Omenapiirakka tuli tuliaiseksi kummitädiltä. Se oli hänen sisarensa tervehdys. Ihana sellainen.



Illan tummetessa myös kynttilät pääsivät oikeuksiinsa. Ne saivat luoda ainoan valon iltaan.







Tunnelman ja lämmön tuojaksi sytettiin myös pieni pihatuli.


Sen ympärille oli hyvä kertyä istumaan myöhään yöhön.
Vähitellen yksi ja toinen poistui paikalta nukkumaan - kukin omalla tyylillään.
Jäljelle jäivät muistot - ilot ja surut.


Terveisin,

Ei kommentteja: