maanantai 2. heinäkuuta 2012

Salaattia uuden sadon perunoista

KESÄRUOKAA


Tämänkin kesän suosikkiruoaksi on muodostunut savustettu siika. Porvoolainen wanhan ajan savusiikaa on hyvää sellaisenaan - yksinkertaiseisti sitruunan ja tillin kera. Helppo ja ruokaisa kesäsalaatti savukalan kaveriksi syntyy uusista perunoista, salaattisekoituksesta, kevätsipulista, avokadosta ja hunajakastikkeesta.




Peruna-avokadosalaatti
1 kg pienikokoisia uusia perunoita
2-3 kevätsipulia ja pala purjoa
2-3 kypsää avokadoa
3 rkl sitruunamehua
rasiallinen salaattisekoistusta
(tai rucolaa ja vuonankaalia)
yrttejä oman maun mukaan


Hunajakastike
1 dl dl oliiviöljyä
2 rkl valkoista balsamicoviinietikkaa
2 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä


Keitä pestyt uudet perunat, jäähdytä ne ja halkaise kahtia. Hienonna kevätsipuli tai purjo ja kuutioi avokadot. Valuta avokadojen päälle sitruunamehua, jos haluat estää niiden tummumista. Sekoista salaattikastike. Yhdistä salaatin ainekset kulhoon ja kaada joukkoon kastike.
Salaattiin voit  lisätä kesän makua antamaan myös erilaisia yrttejä:
basilikaa, salviaa, ruohosipulia tai timjamia




Lomatunnelmissa savustetun siian kanssa sopiva viini on laadukas
kuiva tai puolikuiva riesling tai yllätyksellisempi vinho verde.
Lisäksi kesäjanoon on hyvä tarjoilla aina myös raikasta kivennäisvettä.


Terveisin,


Ei kommentteja: