maanantai 16. tammikuuta 2012

Monica Groop esiintyi matineassa Musiikkitalolla

KONSERTTI


Suosikkilaulajani, mezzosopraano Monica Groop konsertoi eilen iltapäivällä Musiikkitalon matineassa baritoni Gabriel Suovasen kanssa. Säestäjänä toimi Gustav Djupsjobacka. Tilaisuuden juonsi tyylillä musiikkiasiantuntija, toimittaja Leif Nystén. Hän johtatti kuulijat innostavasti ja sujuvan kaksikielisesti esitettävien teosten musiikilliseen ja tekstilliseen maailmaan. Kuulijan oli helppo siirtyä aikakaudesta ja tyylilajista toiseen.


Konserttisali täyttyi pikkuhiljaa viimeistä paikkaa myöten.




FOREVER-teeman alle muodostettu ohjelma koostui suosituista liedistä, tunnetuista ooppera-aarioista sekä muutasta ikivihreästä, klassisille laulajille sopivasta viihde- ja musikaalisävelmästä. Erityisesti Groopin ja Suovasen duetot osoittivat molempien tähtien lavakarisman. Ensimmäin puoliaika päättyi Mozartin musiikkiin oopperoista Don Giovanni ja Cosi fan tutte).


Toisella puoliajalla suurimman vaikutuksen minuun teki Monica Groopin tulkinta Bizetin Carmen-oopperan Habanerasta, jota varten laulajatar vaihtoi ylleen dramaattisen punamustan puvun ja tulipunaisen kukkakoristeen.




Lämminhenkisen ja yleisölle avoimen juhlakonsertin tuotto käytetään kokonaisuudessaan Aivoliiton 35. juhlavuoden kunniaksi aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneiden ja heidän omaistensa hyväksi. Siitä vielä erityinen kiitos esiintyjille.


On Sunday afternoon I had a possibility to enjoy of a concert by famous Finnish opera singers mezzosopran Monica Groop and baryton Gabriel Suovanen. Both singer have made a great career on European stages and Monica Groop has since 2009 been the professor in vocal music in Sibelius Academy in Helsinki.
In piano there was Gustav Djupsjöbacka. The most impressive performance was
Monica Groop in Habanera from Bizet's opera Carmen. The concert took place
in the new Helsinki Music Center.


Tervisin,

Ei kommentteja: