tiistai 15. marraskuuta 2011

Kauneuden juhlasta japanilaista silkkikosmetiikkaa

SENSAI

Stockmannin Kauneuden juhlaa -kampanja sai minut uhrikseen. Kahdenkymmenen prosentin tarjouskuponki kutkutti lompakossa ja sai minut lopulta ostoksille, viimeisenä kampanjapäivänä.
Päädyin hakemaan silkkisiä Sensai-tuotteita.

Hyvä ystäväni opasti minut jo vuosia, vuosia sitten silkkikosmetiikan ihmeelliseen maailmaan ja tästä perinteestä olen halunnut pitää kiinni joskus jopa muiden mukavuuksien kustannuksella.


Nyt olivat vuorossa loppuneiden tuotteiden tilalle tulleet Sesitive Silk Eye Mask and Essence - silmänympärysihon hoitonaamio sekä Fluid finnish -meikkivoide.
Ilahduin vielä siitä, että Kauneuden juhla -viikoilla kahden Sensai-tuotteen ostaja palkittiin ihanan ylellisellä matkapakkauksella.

Oikein sopiva kiitoslahja vuosien uskolliselle käyttäjälle varsinkin, nyt, kun Berliiniin lähtevä matkalaukku odottaa jo pakkaamista. Pyrin yleensä ottamaan mukaan vain pienen, lentokoneen kabiiniin menevän matkalaukun. Tämä säästää aikaa, kun matkatavaroita ei tarvitse odottaa lentokentillä. Ja näin tulee harvoin myös pakatuksi ylimääräistä tavaraa mukaan. Tästä syystä kosmetiikkatuotteiden matkapakkaukset ovat hyvin tervetulleita.


Terveisin,

Ei kommentteja: