tiistai 30. elokuuta 2011

Ensimmäiset puolukat - kiven kolosta kaurapuuroon

LUONNONMUKAISESTI

Jurmon saarella kukkivat kanervat. Ja kivikon koloissa kypsyivät vadelmat, mustikat, katajanmarjat ja puolukat.







Poimin reppuuni, juomapulloni pohjalle, ensimmäiset puolukat. Juuri kypsyneet.
Ja aamulla ne päätyivät hunajan kera maustamaan kaurapuuroani.


Sananmukaisesti herkkuja suoraan luonnosta!

Terveisin

maanantai 29. elokuuta 2011

Jurmon saarella muinaistulien yönä

 ELÄMÄÄ LEMPISAARELLANI

Jurmo on kuulunut elämään jo 24 vuotta. Ihastus on pysyvää ja saarelle on pakko päästä kerta toisensa jälkeen.

Kylän keskelle, korkeimmalle kalliolle oli tänäkin kesänä, juhannusaattona, pystytetty juhannussalko, joka on liehunt uljaasti koko kesän ja kertonut saariston perinteestä.


Elokuun viimeisenä lauantaina sen aika oli kuitenkin väistyä syksyn tieltä. Niin kylän väki kokoontui taas kalliolle. Miehet kaatoivat salon maahan ja naisväki riisui sen koristukset.






Kesää hehkuvat pihlajanoksat ja kuusi kesäkukista tehty seppelettä olivat kuihtuneet. Ne leikattiin irti ja kasattiin poltettaviksi illan kokossa.





Auringon laskiessa kokoonnuttiin taas vanhan perinteen mukaan rantaan, muinaistulien äärelle. Pakana-aikana tulilla karkoitettiin pahoja henkiä. Myöhemmin tulilla viestittiin lähisaarien asukkaille. Ja elokuun viimeisenä lauantaina tulet sytytetään tasan 21.30 kesän loppumisen merkiksi. Myös juhannussalon rippeet poltetaan tässä kokossa.
Venetsialaiseksi illaksiksin nimetyssä juhlassa on pitkät saariston perinteet. Nykyisin juhlalla on myös symbolinen merkitys osana Itämeren suojelua.



Tulen lämmössä ja valossa ollaan vaisuja ja valmistaudutaan syksyyn. Haikea viulumusiikki tukee tunnelmaa. Kesä on loppunut, tervetuloa syksyn tuulet.



Rannasta kuljimme puolitoista kilometriä takaisin kylään, kohti mökkiämme. Pimeässä tunsimme kanervan ja pihkan tuoksun, aistimme suolaisen tullen ja maantiehiekan pölyn. Emme nähneet hyvin, mutta kuulimme sadat sirkat.

Lopuksi yllemme kaartui tummaakin tummempi tähtitaivas tähtisumuineen, tuntuu, kuin tähtien määrä olisi kolminkertaistunut kotitaivaaseen verrattuna. On muinaistulien yö!

Terveisin,

tiistai 23. elokuuta 2011

Uudet lenkkitossut harjoittelun innoittajaksi

KOHTI PUOLIMARATONIA

Lauantaina oli Intersportissa juoksun teemapäivä. Paikalla oli fysioterapeutti tekemässä mittauslaitteella analyysia jalan asennosta. Yli 70 % suomalaisista kärsii erilaisista virheasennoista ja juostessa nilkat, polvet, lonkat ja selkä joutuvat erityiselle rasitukselle. Analyysin avulla voi helposti nähdä, voiko juoksujalkineilla helpottaa kehon kipuilua rasituksen alla.

Pronaatio on jalan luonnollinen iskunvaimennusmekanismi. Jalkaterä ja nilkka kääntyvät askeleen aikana hieman sisäänpäin ja vaimentavat näin juoksualustasta kehoon kohdistuvaa iskua. Hyvin yleinen asentovirhe on ylipronaatio, jolloin jalkaterät kiertyvät ylikorostuneesti sisäänpäin. Näin on tilanne minullakin.

Olen jo pitkään juossut juoksukengillä, jotka ovat ylipronaatiotuettuja. Asicsin mallistosta olen löytänyt sopivan mallin. Entiset olivat nyt loppuunajetut ja lauantaina sain riemukseni ostaa uudet Asics GEL-Kayano17 tossut.

Ensimmäinen, reilun tunnin mittainen lenkki todisti, että hyvin tuetut ja vaimennetut juoksukengät eivät kipeytä jalkoja edes uutuuttaan. Ja vielä on hyvin aikaa ajaa uudet tossut kokonaan sisään ennen varsinaista  juoksutapahtumaa.


Juoksu oli täynnä uutta höyryä ja tosimiesurheilun makua. Mutta juoksun jälkeen oli ihana päästä taas naisellisimmissa merkeissä höyryävään suihkuun Body Shopin saippuoiden ja vartalovoiteiden kanssa. Tällä kertaa olivat mukana kesän tuoksut ja tunnelmat.


Vilvoittelu jatkui saunaterassilla urheilujuoman ja lähdeveden kanssa.

Terveisin

maanantai 22. elokuuta 2011

Tomaattikeittoa ja vuohenjuustoa

HELPPO MAANANTAIKEITTO

Kotimaiset tomaatit, uuden sadon sipulit ja yrtit ovat nyt parhaimmillaan. Niistä syntyy helposti ja nopeasti herkullinen ja kevyt keitto. Vuohenjuustolla saa  makuun lisää särmää. Ja jos on viitseliäs, voi keiton kaveriksi leipoa tuoretta leipää tai sämpylöitä.




Tomaattikeitto

8-10 mehevää tomaattia
2 keskikokoista sipulia silputtuna
2 valkosipulin kynttä silputtuna
1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tl sokeria
1tl mustapippuria rouhittuna
1 ruukku tuoretta basilikaa
1/2 ruukkua tuoretta timjamia
3-4 dl vettä
1,5 dl Crème Fraichea tai ruokakermaa
1 kasviliemikuutio

Tee tomaatteihin ristiviillot ja kieuhauta, jotta kuoret irtoavat. Kuori tomaatit ja poista kannat.
Kuullota sipuli kattilassa, lisää valkosipuli ja sokeri. Lisää tomaatit ja mausteet. Hauduta hiljaisella tulella noin 10 minuttia. Hienonna ainekset sauvasekoittimella. Maalaistyyliseen keittoon saa jäädä pieniä tomaattikuutioita. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Lisää lopuksi ruokakerma sekoittaen.
Koristele basilikalla. Asettele lautaselle muutama nokare pehmeää vuohenjuustoa.
 Tarjoile tuoreen leivän kera.


Terveisin

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sadonkorjuupäivän antimia


PIHAMAALTA POIMITTUA

Tänään vietimme pientä sadonkorjuun juhlaa. Puutarhamme sato ei ole suuren suuri, mutta pienenkin sadon poimimisessa on oma hienoutensa. Itse istutetut ja rakkaudella kastellut kasvit ovat tuottaneet hedelmää iloksemme.


Kesäkurpitsoista syntyi ihana ratatouille paprikan, sipulin, tomaatin
 ja oman yrttimaan timjamin kera.




Meloniviljelmän suurin meloni korjattiin maisteltavaksi.

 


Omenoista ensimmäisenä ovat kypsyneet valkeat kuulaat.
Oksia ravistelemalla saatiin talteen irtoamiseen valmiit, kypsät omenat.
Tämän puun ovat vanhempani aikanaan istuttaneet vanhimmalle tyttärelleni ja
sen sato on aina aivan erityinen ilo korjata.
Myös tyttäreni osallistui tänään talkoisiin.

 



Osa omenista leivottiin piiraaksi karviaisten ja kanelin kera.
Koristeet napattiin kesäkukka-asetelmasta.
 

Herkkua täydensi kuopuksen vaahdottama valmis vaniljakastike.

 

Terveisin

perjantai 19. elokuuta 2011

Malmgårdin kartanon maisemissa

KARTANOT

Kartanokierrokseni seuraava kohde löytyi lähiseudulta. Pernajan Koskenkylänjoen varrella, Porvoon kupeessa, sijaitsee hulppea Malmgårdin linna. Creutzien suku on asuttanut kartanoa ja sen linnaa jo yli 400 vuoden ajan, vuodesta 1614 ja linna on edelleen yksityiskoti, nyt 12. sukupolvessa.

Alkuperäinen kartano oli monen muun tuon ajan kartanon tapaan kaksikerroksinen, empiretyylinen puurakennus. 1800-luvulla elänyt kartanonherra totesi sen kuitenkin itselleeni liian vaatimattomaksi ja rakennutti upean kivilinnan hollantilaiseen uusrenesanssityyliin.




Nykyinen omistaja kreivi Johan Creutz on asunut kartanossa pian parikymmentä vuotta. Hän jätti pankkimaailman ja siirtyi maanviljelijäksi ja isännäksi Malmgårdiin. Satojen vuosien perinteet velvoittivat Creutzia ja hän on onnistunut luotsaamaan kartanonsa nykyaikaisen ekoviljelyn ja -turismin maailmaan.  Ensimmäinen askel otettiin kohti luomua ja seuraavaksi tuli kuvioon viljan jatkojalostus.


Sympaattisessa miljöössä on tilaa turisteille ja kotieläimille.


Kartanossa toimii oma panimo, jonka tuotteet syntyvät myös lähiruokaperiaatteella. Olutpanimossa tarvittava vilja, vesi ja jopa energia saadaan omista lähteistä. Panimo on tilausten mukaan avoinna yleisölle ympäri vuoden ja sinne järjestetään panimomerstarin johtamia vierailuja, joissa voi myös maistaa kartanon oluita.




Laajojen viljavainioiden satoa myydään kartanon myymälässä. Matalassa tiilimajassa vierailee vuosittain tuhansia luomutuotteiden ostajia.



Luomuviljan lisäksi kartano on erikoistunut muinaisviljoihin, kuten spelttiin ja emmeriin.
Pitkien perinteiden kartano on kirjaimellisesti palannut suomalaisen maanviljelyksen juurille.


Spelttileivän lisäksi päädyin valitsemaan ostoskoriini luomuviljoja puuroja ajatellen. Koulun alkaessa tarvitaan ruista ranteeseen. Siksi mukaan tarttui ruishiutaleita ja ruissihtijauhoja puolukoita odottamaan. Malmgårdin luomukaurahiutaleet ovat olleet vakio-ostos jo ruokakaupoissakin, niitä täydennettiin nyt kartonopuodista.





Tuliaiseksi hankin myös muutaman pullon olutta. Mutisematta, vaikka lahjapakkaukseen pakattuna oluen litrahinta oli kaksinkertainen kaupan perusolueeseen verrattuna. Oluet olivat menossa tuliaisiksi hyvän oluen ystäville. Ja kyllähän laadusta, luomusta ja lähiruoasta pitää myös haluta maksaa. Ilmaiseksi ne eivät koskaan synny. Valitsin vaalean oluen ja spelttivehnää sisältävän Dinkelin. Valikoimaan kuuluu myös vahvoja oluita.


Kartanossa toimii myös sepän paja ja kahvila, joka on auki kartanon esittelykierrosten yhteydessä.
Seuraava kierros on tulevana sunnuntaina 21.8. Paikka kannattaa varata etukäteen, sen verran suosittuja kierrokset ovat olleet.


Terveisin