maanantai 25. heinäkuuta 2011

Pyöräillen Pellingissä

PORVOOSTA PELLINKIIN

Minulla ja kumppanillani on ollut kesälomalla tapana pyöräillä Porvoosta Pellinkiin ja takaisin. Matka on pieni retki saaristoon. Poljettavaa kertyy kaikkiaan reilut 75 km ja varaamme retkelle aikaa koko päivän, jotta ei tule kiireen tunnetta. Saamme rauhassa ihastella niittykukkia ja tutkia saariston kaunista luontoa tai nauttia taukopaikoilla kahvia tai lähdevettä, marjoja tai saariston antimia.


Eilinen reittimme kulki aluksi Porvoosta Sannäsin suuntaa kesäkukkien reunustamaa tietä.


Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Bökarsin kartanon mailla.


Kaunis kartano kuului 1960-luvulta lähtien Marimekolle ja tuli tunnetuksi Armi Ratian maalaiselämästä ja pihajuhlista.

Myöhemmin kartano siirtyi Amer Sports Oyj:n omistukseen. Urheiluvälineiden, mm.golfvarusteiden  markkinoijana Amer on rakennuttanut kartanon maille upean golfkentän.


Seuraavan tauon paikka oli kahvihetki Tirmon satamassa Pellingin saareen vievää lauttaa odotellessa.
Retkipäivän sää oli mitä parhain. Kevyt vastainen merituuli vilvoitti sopivasti ja välillä aurinko sai lämmittää iholla. Päivän aikana koettiin myös muutama sadepisara, joiden ohikiitävä kosketus virkisti liikunnan ja auringon nihkeyttämää ihoa.


Pellingissä reittimme vie kaarisiltaa pitkin, ranta-aittojen ohi St. Olof's kappelille.


Pellingin saaristomaisema on aina ollut suosikkini, siksi valitsin aikanaan
 St. Olof's kappelin myös kuopukseni ristiäispaikaikaksi.


Uusi olkikatto komistaa vanhaa saaristolaisaittaa.

Saaristotien varrella laiduntavat lampaat.




Saaren päässä on laiturit mökkiläisiä varten. Laitureilla oli myös meidän seuraava taukopaikkamme.



Paluumatkalla pysähdyimme Tillmanin kalastajatilalle ja ostimme kotiin vietäväksi samana päivänä savustettua kalaa ja kotona leivottua saaristolaisleipää. Tila sijaitsee Stor Pelllingessä.


Pöyräreittimme varrella oli myös mahdollisuus ostaa tuoreita vihanneksia useammassakin eri kohteessa.



Kotona sitten katettiin pöytään saaristoleipä ja lohi sekä pikavauhdilla kypsennetyt vihannekset.
Nälkä oli nimittäin melkoinen pitkän pyöräilypäivän jälkeen.


Retkestä jäi taas mieleen ihania kesämuistoja, joista yksi hienoimpia kedon kukkien tuoksu.


Terveisin

Ei kommentteja: