tiistai 5. heinäkuuta 2011

Porvoon etanat

SLOW FOOD

Entisten naapurieni perustama ravintola Timbaali on jo reilut 12 vuotta toiminut Porvoon vanhassa kaupungissa. Se on yhä Suomen ainoa etanoihin erikoistunut ravintola, jonka nykyisin omistavat ravintolan henkilökuntaan kuuluva tiimi.


Muutaman kerran vuodessa myös minulla on tapana istahtaa etanapannujen ääreen ystävieni kanssa. Listalla on välillä uusia makuja, joita on hauska kokeilla. Tällä  kertaa valitsin kuitenkin hyvin perinteisesti etanat valkosipulivoissa. Jo niiden huumava tuoksu nosti veden kielelle.




Ravintolassa on sisällä kaksi kaunista ruokasalia sekä baari.
Kesällä etanautinto on parhaimmillaan sisäpihan suojaisalla terassilla.



 Tuplaetanat valkosipulivoissa tuoreen maalaisleivän kera.
Erityisen hyviä ovat myös etanat ja tatit smetanassa.



Ravintola toimii kauniisti kunnostetussa 1700-luvun lopulla rakennetussa puutalossa.
Se on viehättävästi sisustettu etanarekvisiitalla, jota voi myös ostaa matkamuistoksi kotiin.
Olen itsekin hankkinut etanapannut, mutta huomaan aina palaavani
Timbaalin pannujen ääreen, kun etananälkä yllättää.


Terveisin

Ei kommentteja: