perjantai 27. toukokuuta 2011

Forget me not

KUKKIEN KIELELLÄ

Olin ostamassa Madeleinen kukkatorilla Pariisissa kukkia ranskalaiselle isäntäväelle, joka oli kutsunut minut päivälliselle. Myyjä kysyi hyvin tarkkaan, kenelle kukat ovat menossa ja mitä haluan niillä viestiä. Oli varsin epätavallista ruveta selittämään syntyjä syviä, mutta päätin tehdä niin, koska alkoi vaikuttaa siltä, että kukat voisivat muuten jäädä saamatta.

Opin, että kukat kuuluu antaa emännälle ja on tärkeää, minkä värisiä kukkia ostan ja kuinka monta. Jokaisella kukalla on oma kielensä. Ja hyvääkin tarkoittava ele voi mennä pieleen, jos en ymmärrä, mitä olen tekemässä. Annoin myyjän valita ja sain upean kimpun. Eikä emäntä heittänyt sitä silmilleni, kun menin.

On aika hauska miettiä, miten kukkakimpun voi saada puhumaan. Se voi kertoa rakkaudesta, ilosta tai surusta, se voi lepytellä ja ilahduttaa. Se voi osoittaa arvostusta, kaikkia inhmillisä tunteita.


Lemmikki kertoo uskollisesta rakkaudesta - Älä unohda minua!

Kielo puolestaan symboloi toivoa, uutta elämää.


Kukkien kieleen kukkamäärän mukaan voi tutustua tästä.
Ja se, mitä eri kukkalajit kertovat, selviää tästä. 
Kukkaisterveisin,

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Olen ostanut muutaman kerran kukkia sekä Brysselissä että Nizzassa ja samat kokemukset minullakin on. On kysytty tarkkaan, mihin tilanteeseen ja kenelle kukat tulevat.

Kimput sidotaan ja paketoidaan erittäin kauniisti. Olen ainakin kerran saanut kortin, jossa kerrotaan kukkien kielestä. Tallessa on, kiitos linkeistä.

Marja B. kirjoitti...

Tämä on varmaan erityisen tärkeää rankankielisessä kulttuurissa. Ovat tehneet tästäkin taidetta:).