keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kun kaikki menee pieleen, paista pannukakku

KOTIRUOKAA

Katja Kallion kirjaan perustuvassa Sooloilua-elokuvassa kapellimestari Joel Abrahanssonin  (Kari-Pekka Toivonen) äiti Lea (Kristiina Elstelä) antaa nuorelle toimittajaminiälleen Emma Huilulle (Saija Lentonen) ikimuistoisen "naisen elämänohjeen":  Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku!

Tänään oli huono päivä, joten päätin kokeilla. Ja helpottihan se:).


Minä tosin noudatan myös omaan elämänkokemukseeni perustuvaa ohjetta ja leivon pannukakun silloinkin, kun olen hyvällä tuulella, haluan yllättää lapseni tai jos kaapista ei löydy aamupalaa eri puolilta huushollia heräävälle vähän vieraammallekin nuorisolle. Yhteistä on se, että pannukakku toimii aina!


Isoäidin pannariohje
7,5 dl maitoa
3   kananmunaa
4,5 dl venhäjauhoja
voita paistamiseen

Sekoita puolet maidosta, munat ja jauhot vatkaamalla. Lisää loput maidosta ja anna taikinan turvota hetki.
Sulata voi kuumalla uunipellilla ja kaada ohukaistaikina kuuman, sirisevän rasvan päälle. Paista 225 asteessa kullanruskeaksi. Tarjoile hillon tai siirapain kera. Syö surutta!

Ei kommentteja: